Viimeisten parin viikon
aikana olen taas havahtunut siihen, miten hyvä gluteeniton tarjonta Kuopiossa
onkaan vaikka kaupunki ei mikään valtava olekaan. Olen asunut Kuopiossa jo
lähes 10 vuotta, mutta kaupungon ravintola- ja kahvilatarjonta paranee joka vuosi
ja vanhojen suosikkien rinnalle nousee yhä uusia mainioita tulokkaita
gluteenittoman tarjonnan suhteen.
Kuopioon viime vuonna
avannut Fit Wok on ollut pitkään testattavien uusien paikkojen listalla ja
vihdoin tämänkin paikan gluteeniton tarjonta tuli testattua. Fit Wok –ravintoloita
löytyy Kuopion lisäksi myös Tampereelta ja Seinäjoelta. Fit Wok tarjoaa nimensä
mukaisesti wokattua ruokaa ja asiakas saa rakentaa annoksensa itse valitsemalla
listalta siihen tulevat ainekset.
Annoksen pohjaksi on
tarjolla useita gluteenittomia vaihtoehtoja, mm. riisi, riisinuudelit ja
kasvikset. Täytteet ovat myös gluteenittomia. Kastikkeiden kohdalla sain
ravintolan tiskillä eteeni listan, jossa gluteenittomaksi oli merkitty
kastikkeista noin 4 vaihtoehtoa. Henkilökunta kuitenkin kertoi, että niissä
kastikkeissa, joita ei ole merkitty gluteenittomaksi, on käytetty tavallista vehnää
sisältävää soijakastiketta eikä niissä ole muuta gluteenin lähdettä. Nykytietämyksen
mukaan tavallisissa soijakastikkeissa gluteeni pilkkoutuu fermentoinnin myötä
ja lopputuote on keliaakikoille turvallinen (tästä voi lukea lisää
Keliakialiiton sivuilta). Ravintola ei kuitenkaan listaa näitä tuotteita
gluteenittomiksi, sillä kaikille gluteenitonta ruokavaliota noudattaville ei
tavallinen soijakastike sovellu (mm. vehnäallergiset ja herkimmät keliaakikot).
Tästä ehdottomasti pisteet ravintolalle.
Suosin itse kotona täysin
vehnättömiä soijakastikkeita ja valitsen ravintolassakin vehnättömän
vaihtoehdon mikäli sellainen on tarjolla, mutta pystyn kyllä käyttämään myös
tavallista soijakastiketta. Tällä kertaa annoksen kastikkeeksi päätyikin
soijakastikkeellinen versio ja pohjaksi riisinuudelit. Annos oli kooltaan
todella iso ja lounasaikana hinta-koko-laatu –suhde oli enemmän kuin
erinomainen (lounas 8,90€).
Fit Wokista saa annoksia
myös mukaan ja uskon, että tämä tulee olemaan yksi suosikkini niin Kuopion Take
away –tarjonnassa kuin lounaspaikkanakin. Fit Wok löytyy Kuopiossa torin laidalta
osoitteesta Haapaniemenkatu 28 (samassa rakennuksessa mm. Clas Ohlsonin kanssa). Lisätietoa
heidän nettisivuillaan www.fitwok.fi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti